Joskus 60-luvulla ruotsalaiset lanseerasivat sanan kändis, jonka Avun Markku Rautonen käänsi julkkikseksi. Julkkis- sanaa alettiin käyttää hiukan alentuvasti: eihän esimerkiksi presidenttiä kutsuttu julkkikseksi, vaikka hän oli sitä mitä suurimassa määrin.
Alkoi julkisuuden kiintotähtien (Lenita, Donner, Danny) ja varttitunnin julkkisten (muistatteko: Nina Vainikainen, Hans Selo, Tuula Hagert) aika. Lehdet ristivät myös tekopyhästi Monsieur Mossen ja Oliver Hawkin kaltaiset julkisuuden hyväksikäyttäjät turhiksi julkkiksiksi, vaikka olivat itse ensin nostaneet heidät esille.
Edistyksellisellä 70-luvulla muiden medioiden toimittajat suhtautuivat naistenlehtiin yliolkaisesti.
Olin silloin Suomen Aikakauslehdentoimittajain Liiton puheenjohtaja ja minua haastateltiin radioon. Naistoimittaja kertoi ylpeänä, ettei hän koskaan lue naistenlehtiä ja odotti kaiketi minun aplodeeraavan. Suutuin ja kysyin, kuinka hän tekee ohjelmaa aiheesta, josta ei tiedä mitään. Meitä syytettiin muun muassa todellisuuspaon tarjoamisesta lukijoille. Se, jos mikä on suomalaisia naisia halventava syytös. Hän osaa ottaa viihteen viihteenä eikä katkeroidu lukiessaan tarinoita kauniista ja rohkeista ja rikkaista. Matti Kuusi on sanonut, että meillä on ollut halu tietää toisistamme aina siitä lähtien kun päreen valossa kerrottiin tarinoita.
70-luku oli myös missien vuosikymmen. Suomalaiset naiset menestyivät kilpailuissa, etunenässä Anne Pohtamo, joka sai lehdet menemään saranoiltaan. Jaanan päätoimittaja Mauri Lintera antoi toimittajilleen tämän ohjeen:
”Kun uusi missi on valittu, menette heti hänen vanhempiensa kotiin mukananne hedelmäveitsi. Potkaisette ohimennen puhelimen töpselin irti seinästä, etteivät kilpailijat pysty soittamaan. Sitten irrotatte huomaamatta veitsellä missin kuvat perhealbumista.”
Alkuajan television kaksi kanavaa yhdistivät kansan ja niiden esiintyjistä tuli kansallista omaisuutta ja superjulkkiksia.
Lehtien kiihtynyt kilpailu sai kustantajat tarttuman shekkivihkoon: Apu maksoi Heikki Kahilan häät, Jaana Teija Sopasen häämatkan.
Lehdillä oli omat suosikkinsa. Suurin piirtein joka toisen Eevan kannessa oli Satu Vuoristo. Anna rakasti Armi Ratiaa, joka osasi nerokkaasti käyttää mediaa Marimekon hyväksi uhraten sille myös oman yksityiselämänsä. Seuran ja Matti Nykäsen symbioosi sai Juha Nummisen ristimään Nykäsen suomalaisen julkkismedian surullisimmaksi kiintotähdeksi.
Monet äkkijulkisuuteen nousseet olisivatkin kipeäsi tarvinneet tuekseen kokenutta julkisuuspelin hallitsijaa. Pää ei kestä, kun pienet inhimilliset paheet, virheet tai syrjähyppy saavat suhteettoman suuren julkisuuden. Koko tulevaisuuden lukitsevasta etuliitteestä ei pääse eroon. Ilkka Kantola johtaa Diakonissalaitoksen diakoniatyötä, mutta kyllä hänet Pettäjäpiispana muistetaan. Tanja Karpela oli tiettävästi kelpo ministeri, mutta ex-missinä hän pysyy.
Hymyn menestystä ei turhaan yhdistetty SMP:n nousuun 70-luvun alussa. Rötösherrat kiinni, köyhän kansan puolesta oli kummankin agenda. Hymyn myötä julkisuuteen nousivat uudenlaiset tyypit: muurahaispesässä istujat, itsensä elävänä hautaajat, selvänäkijät sekä silkkaa sosiaalipornoa kuten kuva alastomasta mökin emännästä seisomassa tunkiolla. Erno Paasikiven kuolematonta lausetta siteeraten: Hymyn ihannehaastateltava oli sirkkeliin kompastunut orpo.
Lehden raaka tapa kohdella haastateltaviaan toi Suomeen lain intimiteetin suojasta, jota alkuun kutsuttiin myös Lex Hymyksi.
Tilitysjutut tulivat muotiin. Niissä julkkisten toivottiin kertovan kaiken yksityiselämästään. Näiden juttujen otsikko oli usein kuvaavasti Käsi sydämellä, Elämän eväät, Menestyksen hinta tms. Jutuilla saattoi olla myös terapeuttinen merkitys. Suorapuheinen Eeva Joenpelto oli. eronnut pitkästä liitostaan ja hänen poikansa oli tehnyt itsemurhan. Jutun ilmestyttyä niin Joenpelto kuin minä saimme lukuisia kirjeitä, pysähdyttävimmissä kerrottiin, kuinka arvostetun kirjailijan kokemukset olivat saaneet itsemurhakandidaatin unohtamaan aikeensa.
Skuuppisotaan liittyivät myös iltapäivälehdet. Tiedetään, että toimittajat kävivät omien lehtiensä painossa lukemassa viikkolehtien ilmoituksia tulevasta numerostaan ja nappasivat niistä uutisen, jonka ne aikataulunsa takia pystyivät viemään ao. viikkolehdeltä. Kilpailevan aikakauslehden painon työntekijöitä on myös lahjottu.
Somen ja uusien kanavien myötä meillä on uudet julkkikset ja uudet ammattinimikkeet. Mediapersoona. Somevaikuttaja. Juontajalegenda. Kiintiökuningatar. Moniosaaja. Julkkiskokki. Tosi-tv-tähti.
En tiedä, miten he myyvät lehtiä, mutta nyt tuttuja kasvoja myydään kilometrien pituisilla kansiteksteillä, jotka kertovat kriiseistä selviytymisestä, vaikka ao. kriisistä olisi vuosikymmeniä.
Tähän malliin:
Seura: Poikansa menettänyt toimittaja Salla Paajanen 55, herkistyi saamastaan tuesta ”Nyt onnen tuo isovanhemmuus”
Apu: Hjallis on Joel ja Dan Harkimolle tiukka isä, joka osaa myös itkeä ”Isä tekee mitä vain puolestamme”
Anna: Tulisen äitinsä kurittama Sikke Sumari ”Päätin etten ala toistaa äitini virheitä”
Me naiset: Rakkaus syttyi kovien kokemusten jälkeen. Hanna Brotherus & Mikko Kuustonen ”Onneksi tapasimme vasta aikuisina”
Teksti: Elina Simonen
Kuka?
Elina on työskennellyt aikakauslehdissä yhteensä 44 vuotta, puolet ajasta reportterina (Naisten Maailma, Uusi Maailma, Anna, Jaana) puolet johtotehtävissä (toimituspäällikkö Seura, päätoimittaja Kotiliesi, josta 18 vuoden jälkeen eläkkeelle). Suomen Aikakauslehdentoimittajain Liiton puheenjohtaja, Suomen Sanomalehtimiesliiton varapuheenjohtaja, Aikakauslehtien päätoimittajayhdistyksen puheenjohtaja. Valtion Journalistipalkinto.
BLOGI-palsta on jäsenille tarkoitettu foorumi, jossa julkaistaan liiton jäsenten kirjoituksia. Jokainen kirjoittaja vastaa omasta tekstistään. Kirjoitukset eivät ole SSL:n kannanottoja. Aluksi blogeja julkaistaan kerran kuukaudessa.
