Kohti uutta maailmansotaa
Uudenvuoden numerossaan 1938 Uusi Suomi kysyi 15 vaikuttajalta – Mauri Honkajuuresta Paavo Virkkuseen, Heikki Klemetistä T.J. Särkkään – ”mitä toivotte vuodelta 1938”. Yksikään heistä ei viitannut rauhan säilymiseen tai ylipäänsä ulkopolitiikkaan. Kokoomuksen puheenjohtaja Pekka Pennanen toivoi valtiollisen elämän eheytymisen jatkumista, hänen seuraajansa Edwin Linkomies Nobelin palkintoa F.E. Sillanpäälle. Suojeluskuntain komentaja Lauri Malmberg toivoi järjestölleen vain työrauhaa ja tällöin etenkin politiikan poissaoloa sekä lisää työntekijöitä.
Suomen lintukodossa ei siis odotettu ulkoista uhkaa. Sisäinen kuohuntakin oli jo selvästi tyyntynyt. Elokuvamainoksia oli tuossa numerossa kolmisen sivua. Pääosa elokuvista oli Hollywoodista. Saksalaisia elokuvia oli Helsingin ohjelmistossa yksi ainoa, Capitolissa esitetty Suuret mielettömyydet.
Paulig ilmoitti paahdetun kahvin hintojen romahtaneen. Vajaan kahden vuoden kuluttua kahvi oli kortilla, vähän myöhemmin sai vain kahvinkorviketta.
Berliinin-kirjeenvaihtajan Ada Nornan mukaan Saksassa korostettiin ”Euroopan olojen uuden, rauhallisen järjestelyn mahdollisuuksia”. Hän viittasi tällöin niin kaupungin lehtien pääkirjoituksiin kuin valtakunnankansleri Adolf Hitlerin puheeseen vuoden vaihtuessa.
Toisaalta etusivun pääjuttuna 6.1.1938 lehti kertoi Neuvostoliiton väittäneen suomalaisten lentokoneiden ylittäneen rajan Kannaksella syyskuussa 1937. Suomi kiisti tämän. Tammikuun lopulla kerrottiin näyttävästi venäläisten ampuneen pahoin haavoittaen suomalaista rajanvartijaa Raasulissa Kannaksella. Myös Virossa oli vastaavia kahakoita.[1]
Anschluss hyväksytään
Itävallan liittäminen Saksaan maaliskuussa 1938 oli merkittävä käänne Hitlerin laajentaessa valtapiiriään. [2] Kriisin kärjistyessä US:lla oli Wienissä ”lähetetty erikoiskirjeenvaihtaja S.A.” – kuka olikaan? Hänen reportaasiaan 21.2.1938 sävytti Hitlerin ihailu. US:n pääkirjoituksessa kansallissosialistien liikehdintää luonnehdittiin niin laajaksi, että ”se osoitti Itävallan väestön, vieläpä poliisi- ja sotavoimienkin olevan suureksi osaksi Anschlussin ja kansallissosialismin kannalla”. Rauhansopimusten takaaja-suurvalloiltakaan ei ollut odotettavissa tukea ”tälle luhistuvalle ja keinotekoiselle valtiolle, jonka luominen oli rauhansopimusten suurimpia erehdyksiä”.
Hitlerin saavuttua synnyinmaahansa Norna kertoi Berliinistä, että ”Saksan kansa on rajattoman riemun vallassa” eivätkä toiset suurvallat ”ehkäise tapausten kehitystä”. Hän osallistui Joseph Goebbelsin tiedotustilaisuuteen kertoen, että ”ulkomaisten kirjeenvaihtajien joukossa vallitsi vakaumus, että Saksa on onnistunut teossaan ja valtansa lisäyksessä”. Maantieteen professori Iivari Leiviskä perusteli laajassa, osin juutalaisvastaisessa artikkelissaan 20.3. saksankielisten maiden yhteen liittämistä.[3]
Uusi Suomi hyväksyi siis tietyin varauksin Anschlussin, mutta niin tekivät länsivallatkin. Suursodan vaaraa ei Itävallan tapahtumissa nähty.
Juutalaispakolaisia Suomeen
Juutalaisten pyrkimyksiä paeta Itävallasta Suomeen Anschlussin jälkeen US esitteli 23.8.1938. Tällöin korostettiin Suomen viranomaisten lähtevän siitä, että pakolaiset oleskelevat maassa vain lyhyen ajan. Pappispoliitikko Paavo Virkkunen vaati 9.9.1938 jatkamaan maahan jo saapuneiden 120 juutalaispakolaisen oleskelulupia, jos nämä eivät onnistuneet pääsemään muualle. Hänkin hyväksyi sen, ettei Suomi voinut avata enempää oviaan juutalaispakolaisille.
Pääkirjoituksessa 11.9. US hyväuskoisesti väitti, ettei juutalaispakolaisia uhkaa entisessä kotimaassaan ”suorastaan kuolema”, mutta sentään puute ja kurjuus. He eivät US:n mielestä olleet silti ”maailman onnettomimmat ihmiset” verrattuna esim. inkeriläisiin. US pohti kysymystä kristillisen lähimmäisenrakkauden kannalta vedoten prof. Antti J. Pietilään, jonka mukaan ei ollut suurempaa vääryyttä kuin päästää juutalaisia maahan, jossa ei ennestään ollut ns. juutalaiskysymystä. US vetosi myös Ruotsin ja Yhdysvaltain tiukkuuteen juutalaispakolaisia kohtaan sekä siihen, että Suomessa oli jo 15.000 Venäjältä paennutta, joista puolet heimoveljiä.[4]
Juutalaisvainojen huipennuttua ”kristalliyöhön” prof. O.J. Tuulio vaati Herra Toimittaja-kirjeessä, että juutalaispakolaisille annettaisiin edes väliaikaisia turvapaikkoja. Erityisesti hän korosti lasten kohtaloa. Ynseys pakolaisia kohtaan heikensi Suomea kohtaan tunnettua arvostusta. Vastauksessaan ”US:n toimittaja” – siis S.J. Pentti – torjui jyrkästi vaatimuksen todeten, että ”kunkin kansan oikeus ja velvollisuus on valvoa tarkoin elinetujaan” vaarantamatta niitä ulkomaisten reaktioiden vuoksi. ”Väliaikainen” turvapaikka muodostuisi sitä paitsi Pentin mukaan pysyväksi.[5]
Kun pakolaisia alkoi vyöryä eri Euroopan maihin myös Espanjasta Francon voiton varmistuessa, Tšekkoslovakiasta ja muualtakin, US korosti pääkirjoituksessaan 21.2.1939, että juutalais- ja muut pakolaiskysymykset oli pidettävä toisistaan erillään. Edellinen ongelma oli ”vuosituhantinen” ja ”on historiallisesti ymmärrettävää”, että se ”Saksan kansallisessa vallankumouksessa tuli polttavaksi. Sen radikaali ja brutaali ratkaisu oli siellä käytännöllisesti mahdollinen siksi, että juutalaisuus Saksassa sittenkin oli lukumäärältään suhteellisen pieni”.
”Pelottavampi tämä kysymys on eräissä muissa maissa. Tuleeko se koskaan ratkaistuksi? — Mutta sen ratkaiseminen ei osaksikaan kuulu meille eikä Pohjoismaille yleensä. Meidän oikeutemme ja velvollisuutemme omaa tulevaisuuttamme – ja nimenomaan myös koti-juutalaisiamme – kohtaan on torjua juutalaisten maahanmuutto”, US:n pääkirjoittaja jatkoi toivoen maailman juutalaisten rahavaroillaan ratkaisevan ongelman. Pääkirjoitus ilmestyi Helsingissä pidetyn pohjoismaisen ulkoministerikokouksen alkaessa, mikä ei liene ollut sattuma.[6]
Tšekkoslovakian tielle
Pääkirjoituksessa 21.3.1938 US huomasi, että Tšekkoslovakia oli Anschlussin jälkeen joutunut geopoliittisesti ”arvelluttavaan asemaan” huomauttaen myös maan saksankielisen vähemmistön ongelmasta. Neuvottelut ns. sudeettialueista alkoivatkin pian eikä Lontoon-kirjeenvaihtajan Juho Timosen mukaan lännessä haluttu ottaa riskejä maan takia.[7] Pääkirjoituksessa 23.5. US arvelikin, että Prahan on pakko taipua asiassa, vaikka tämä voi johtaa maan hajoamiseen.
Jännitys laukesi tässä vaiheessa. Nornan mukaan tämä nähtiin Berliinissä arvovaltavoittona länsivalloille, mikä tasoitti Saksan voittoa Itävallassa aiemmin keväällä.[8] Kriisi kärjistyi kuitenkin uudelleen syyskuun alussa 1938 ja pian ilmeni, että Hitler tavoitteli rajanmuutoksia. Hänen kansanäänestysvaatimustaan arvioineen pääkirjoituksen 13.9.1938 US otsikoi jo sanoin ”sota vai rauha” korostaen kuitenkin länsivaltojen maltillista asennetta.[9]
Britannian pääministerin neuvottelumatkaa Saksaan US kommentoi tyytyväisenä 15.9.: ”Chamberlainin miehekäs askel herättää ihailua”. Norna osallistui kirjeenvaihtajille järjestettyyn matkaan Tšekkoslovakian rajalle; sudeettisaksalaiset sotilaskarkurit kertoivat toivovansa pääsevänsä pian kotiseuduilleen Hitlerin avulla. Suursodan vaaran uskottiin menneen ohi. Chamberlainin kehuminen jatkui pääkirjoituksessa 20.9.1938, kun Praha näytti suostuneen alueluovutuksiin. ”Ja Adolf Hitler on suorittanut uuden historiallisen teon kansansa ja valtakuntansa uudelleenrakentamisessa”.
US arvioi 23.9.1938 ”ajan opetusta” todeten Tšekkoslovakian nojautuneen Saksan heikkouteen, Kansainliittoon ja omiin liittoutumiinsa. Kaikki kortit olivat pettäneet. Suomen tunnukset olivat päinvastaiset: liittoutumattomuus ja ehdoton pohjoismainen puolueettomuus. Tätä linjaan tuli noudattaa johdonmukaisesti pyrkimättä asettumaan ”demokratioiden” puolelle ”diktatuureja” vastaan, mitä US:n mukaan Suomessa edelleen joillakin tahoilla ajettiin sisäpoliittisista syistä.
Syyskuun 1938 lopulla oltiin jo suursodan partaalla, mutta Norna saattoi kertoa 29.9. Münchenin konferenssista. ”Ihmiset ojensivat onnitellen toisilleen kättä”, hän kertoi Berliinissä. Lontoossa oltiin Timosen mukaan helpottuneita ja Chamberlainille hurrattiin alahuoneessa. ”Rauha turvattu”, oli US:n pääkirjoituksen otsikkona 30.9.1938. Ennen muuta tuli kiittää Chamberlainia.
Seuraavana päivänä US korosti pääkirjoituksessaan ilmeisen tyytyväisenä vielä Neuvostoliiton täydellistä sivuuttamista asiassa, mikä heikensi sen arvovaltaa. Suomessa puolestaan kannatti pääkirjoituksen 3.10. mukaan muistaa, että käytettävissä oli vain lyhyt armonaika oman puolustuksen lujittamiseen. Muut lehdet-osastossa US pilkkasi seuraavina päivinä sosiaalidemokraattisia ja edistysmielisiä lehtiä, jotka olivat säälitelleet Tšekkoslovakian kohtaloa.[10]
Tšekkoslovakia pilkotaan
Ehkä ratkaiseva vaihe tiellä kohti toista maailmansotaa oli Tšekkoslovakian pilkkominen maaliskuussa 1939. Tällöin Hitler siis rikkoi Münchenin sopimuksen – menettäen lännen luottamuksen.
Ada Norna kertoi US:ssa 14.3.1939 ilmeisen hyvistä lähteistä saamiaan vihjeitä Saksan sotilaallisesta puuttumisesta Tshekkoslovakian asioihin. Pääkirjoituksessa ”Tshekkoslovakian loppu” 15.3.1939 US arvioi Slovakian itsenäistymistä ja Karpato-Ukrainan liittämistä Unkariin kansallisten erimielisyyksien ja mm. slovakkien antisemitismin, ei niinkään Hitlerin laajentumispolitiikan kannalta. Lehti arveli länsivaltojen hyväksyvän Tšekkoslovakian hajoamisen.[11] (Sehän toistui 1990.)
Hitler kuitenkin miehitti – ainakin Uuden Suomen yllättäen – 15.3.1939 Tšekkoslovakian länsiosan eli Böömin ja Määrin. Hän oli siis ylittänyt laajentumisessaan saksalaisen kansallisuuden rajan. Tapahtuma vedettiin 16.3.1939 yli US:n etusivun, vaikkei tuoreita uutiskuvia ollutkaan vielä käytettävissä. Norna arveli tšekkien saavan itsehallinnon, jota vieläpä johtaisi maan viimeinen presidentti Hacha. Pääkirjoituksessa arveltiin Prahan johtajien tavoitteeksi pelastaa ”henki ja elämisen edellytykset kansakunnalle ja kansalaisille. Ääretön on ollut heidän vastuunsa ja traagillinen heidän tehtävänsä”.
Saksa puolestaan oli US:n mukaan rikkonut kansojen itsemääräämisoikeutta ja kansallisvaltioiden puhtaana säilyttämistä, ”joiden tähän asti on vakuutettu ja uskottu olevan kolmannen valtakunnan politiikan johtavia periaatteita”. Kaikille pienille kansoille tapahtumat osoittivat US:n mukaan niin vilpittömän puolueettomuuden kuin suurvaltaliittoutumien arvon. (Tällä lehti tarkoitti tietenkin sitä, että sen ajama pohjoismainen puolueettomuus oli oikea, Prahan nojautuminen ”pikku ententeen” ja Ranskaan väärä linja.).
Uuden Suomen suhtautuminen Saksan ulkopolitiikkaan muuttui siis päivässä. Hitlerin laajentumistoimia ymmärrettiin niin kauan kuin ne merkitsivät saksalaisten liittämistä samaan valtioon, Versailles´n ja Trianonin rauhansopimusten oikaisemista ja slovakkien kaltaisten kansojen itsenäistymistä. Tšekkien maineikkaan kulttuurikansan itsenäisyyden nujertamisen US sen sijaan tuomitsi tiukasti. Asetelman saattoi helposti rinnastaa Suomen mahdolliseen kohtaloon.
US:n lainaama Helsingin Sanomat puolestaan kysyi 17.3., ”miten on voinut patrioottisen ja pystypäisen kansan moraali niin luhistua, että se luopuu vuosisatojen jälkeen saavutetusta itsenäisyydestä ilman mitään sellaista vastarintaa, jossa välähtäisi edes hiven suuruutta tai sankaruutta”. US:n ja HS:n kannanottojen vivahde-eroissa välähti siten tuleva Eljas Erkon ja J.K. Paasikiven näkemysero suhtautumisessa Neuvostoliiton vaatimuksiin Suomelle – tai perinteinen vanha- ja nuorsuomalaisten linjakiista. ”Katkera nöyryytys ja pettymys Chamberlainille”, otsikoitiin puolestaan Timosen raportti Lontoosta.
Pian voitiin US:n etusivulla kertoa, että Englanti, Ranska, Yhdysvallat ja eristyksestään vapautunut Neuvostoliitto suunnittelivat yhteistyötä Saksaa vastaan. Norna puolestaan kertoi 20.3.1938, että mieliala Berliinissä oli ”painostunut” Hitlerin palatessa ”valloitusmatkaltaan”. Hurraavia saksalaisia oli, mutta Nornan mielestä tunnelma oli vaimea. Kansalaiset siis vaistosivat, että oli lähdetty kohtalokkaalle tielle. Asemiin marssi tulevassa toisessa maailmansodassa olikin alkanut.[12]
Pohjoismainen puolueettomuus
Uusi Suomi oli asettunut jo 1930-luvun puolivälissä selkeästi pohjoismaisen puolueettomuuspolitiikan linjalle. Ruotsin ulkoministerin väläytettyä jopa jonkinlaista pohjoismaista puolustusliittoa US taputti ehdotukselle pääkirjoituksessaan 6.4.1938. Yhtä innokkaasti US tervehti 21.5.1938 Suomen irtaantumista Kansainliiton epäonnistuneesta pakotepolitiikasta. Pääkirjoittajan mielestä se merkitsi ulkoministeri Rudolf Holstin ajaman ”geneveläisen suuntauksen täydellistä hylkäämistä”. US uskoi päätöksen helpottavan pohjoismaiden yhteiseen esiintymiseen pääsemistä – siis vailla Kansainliiton siteitä.[13]
Pohjoismaisia yhteyksiä symboloi presidentti Kyösti Kallion osallistuminen kuningas Kustaa V:n 80-vuotispäiville kesäkuussa 1938. Symbolista oli myös matkan tekeminen panssarilaiva Ilmarisella. Heinäkuussa 1938 US saattoi puolestaan esitellä näyttävästi Ruotsin laivaston vierailun Helsingissä. Etusivua hallinnut kuva panssarilaiva Gustaf V:n ja Drottning Victorian lipumisesta Kustaanmiekan salmeen saattoi hyvinkin luoda kuvaa siitä, että läntiseltä naapurilta voitiin odottaa sotilaallista tukea. Kaikkiaan Suomen eri satamiin saapui yhtä aikaa 22 ruotsalaista sotalaivaa. Suurempaa laivastoa ei itsenäisen Suomen vesillä ollut nähty sen jälkeen, kun Venäjän laivasto oli poistunut maasta keväällä 1918.[14]
Ahvenanmaan kysymys
Ahvenanmaan kysymys nousi US:n etusivulle 9.9.1938 Ruotsin ulkoministerin Rikard Sandlerin ehdotettua, että Suomi ja Ruotsi linnoittaisivat yhdessä saaret. Pääkirjoituksessa Suomen lehdistön todettiin tähän saakka vaienneen Ahvenanmaa-neuvotteluista, vaikka niistä oli siis tiedetty. Sandlerin ulostuloa pääkirjoittaja – ilmeisesti S.J. Pentti – piti vieläkin liian aikaisena, mutta kannatti tietenkin hanketta. Seuraavana päivänä US lainasi laajasti Tukholman lehtien pääkirjoituksia.
Esitys ahvenanmaalaisten asevelvollisuudesta sai US:n lähettämään kirjeenvaihtajankin – nimimerkki RS:n eli ilmeisesti ulkomaantoimittaja, tiedustelumajuri Rainer Sopasen – Maarianhaminaan seuraamaan asian käsittelyä ja hanketta vastaan tähdättyä saarimaakunnan ”talonpoikaismarssia”. Pääkirjoituksessaan 2.11. US hämmästeli oolantilaisten kuvitelmaa, ettei sota voisi koskea maakuntaa ja heidän epäluuloaan manner-Suomea kohtaan, mutta uskotteli toiveikkaasti asenteiden voivan muuttua.
Marraskuun alussa 1938 Sandler neuvotteli Helsingissä Ahvenanmaan kysymyksestä, mitä US seurasi tarkasti uutispalstoilla. Myös Timo eli J.V. Tuura pakinoi näihin aikoihin Ahvenanmaasta. Pääkirjoituspalstalla tilannetta ei sen sijaan heti kommentoitu. US oli ylipäänsä ulkopolitiikan peruskysymyksiä arvioidessaan korostetun pidättyvä. Ilkeilevää polemiikkia, jota harrastettiin esim. diplomaattinimityksistä, kartettiin ilmeisen tietoisesti. Etusivun pääuutisessa 11.11.1938 Ahvenanmaan johtavaa poliitikkoa Julius Sundblomia syytettiin sentään ”diktaattorineleistä”.
Ahvenanmaan maakuntapäivien hylättyä ehdotuksen US:n pääkirjoittajalla – ilmeisesti jälleen Pentillä itsellään – oli vaikeuksia hillitä haluaan rusikoida etenkin maakunnan yksinvaltiaaksi leimaamaansa Sundblomia. Kuitenkin lehti halusi 13.11.1938 nähdä asiassa yhä toiveikkaita merkkejä. Suomen ja Ruotsin neuvottelutulosta US tervehti tietenkin tyydytyksellä 8.1.1939.[15]
Holstin ero
Ulkoministeri Rudolf Holstia US oli arvostellut jatkuvasti. Hänen eronsa oli tietenkin pääuutinen 17.11.1938 – tosin sen rinnalla, että ”vesisodan” jälkeen Munkkiniemi oli myyty Helsingin kaupungille. ”Ero ei tosiaan tapahdu liian aikaisin”, US laukoi pääkirjoituksessaan. Edistysmielistä ja länteen suuntautunutta Holstia syytettiin ideologisesta yksipuolisuudesta eli Saksan ja muiden oikeistodiktatuurien vieroksumisesta vastoin US:n näkemiä Suomen etuja. Lehden siteeraama Suomen Sosialidemokraatti sen sijaan valitteli Holstin eroa korostaen mm. hänen avaustaan Neuvostoliiton-suhteissa.[16]
Holstin seuraajaksi vasta 12.12.1938 nimitettyyn Eljas Erkkoon US suhtautui suopeasti todeten hänen lehtensä arvostelleen usein punamultahallitusta. Erkko arvioitiin myös päteväksi ja hänen uskottiin pysyvän US:n kannattamalla puolueettomuuslinjalla. Erkon asema US:n pääkilpailijan valtiaana ei vaikuttanut kannanottoon ainakaan negatiivisesti. Holstin pilkkaamista US jatkoi Muut lehdet-palstalla vielä 23.12.1938 lainatessaan edistyspuolueen radikaalin siiven Nykypäivän arviota vaihdoksesta. Sen mukaan Erkko oli ollut lehden puolustaman Holstin ulkopolitiikan pääarvostelija.[17]
Kohtalon vuoteen
Vuoden 1939 alkaessa tunnelmat Uudessa Suomessa olivat jo synkentyneet verrattuna vuotta aiempaan. ”Mennyt vuosi on antanut meille itsenäisyytemme ajan tähän asti vakavimman varoituksen laiminlyönneistämme”, pääkirjoittaja – arvattavasti S.J. Pentti itse – arvioi tuomiten taas kerran ”uskon kansainliiton ´aatteeseen´ ja suurvaltoihin”. Maanpuolustukselta ”puuttuu paljon ja aika kiiruhtaa. Jännitys ei ole lauennut ja uusi kriisi voi piankin olla käsillä. Milloin ja missä kuka sen tietää.”[18]
Uusi Suomi oli erehtynyt 1930-luvulla monessa asiassa, mutta nyt lehti oli kerrankin oikeassa. Menemättä kehityksen eri vaiheisiin voi myös todeta, ettei maailmansodan syttymisprosessikaan lehteä yllättänyt. Yli etusivun 22.8.1939 julistettiin, että ”Saksa ja Neuvostoliitto tehneet hyökkäämättömyyssopimuksen”. Nornan Berliinin-uutista täydensi avustaja Nikolaus Bassechesin Moskovaan päivätty, mutta ehkä Varsovassa laadittu ”ennakkohuhu” siitä, että Saksa oli tarjonnut ”Neuvostoliitolle alueellisia hyvityksiä, jos Neuvostoliitto pysyy puolueettomana siinä tapauksessa, että Saksa miehittää Danzigin ja käytävän”.
Uutinen ennakoi siis kuuluisaa etupiirisopimusta Saksan ja Neuvostoliiton kesken. Tosin US:n avustaja ei osannut nähdä sopimuksen laajuutta. Ani harva Suomessa lienee puolestaan ymmärtänyt etupiirijaon ulottuvan tänne saakka. [19]
Saksa ryhtyessä täyttämään etupiiriään 1.9.1939 oli US:n etusivun otsikkoon haettu varmaan latomon suurimmat kirjasimet. Käsitettä ”maailmansota” ei tosin vielä käytetty, kuten oli tehty Uudessa Suomettaressa heti 2.8.1914.[20]
[1]US 6.1., 23.1., 24.1., 12.2., 18.2.1938.
[4]Nimim. Lentävä US 1.5.1938 s. 14-15. Juutalaispakolaisista US 22.8.1938 s. 4, Paavo Virkkunen 9.9.1938 s. 4, pk. 11.9.1938, 24.9.1938 s. 2. — Juho Timosen artikkeli US 7.9.1938 s. 11.
[5]US 26.11.1938 s. 5, , 29.11.1938 s. 4, s. 15.
[7]US 21.3.1938 pk, 23.3.1938 s. 11, 25.3.1938 s. 1, 28.4.1938 s. 6.
[9]US 5.6., 1.9.1938 alkaen, 13.9.1938 pk.
[10]US 15.9.-3.10.1938, 5.11.1938 pk.
[11]US 11.3.1939, etusivulla Nornan viime hetken uutinen. US 12.-15.3.1939.
[12]US 16.-20.3.1939, etenkin pk:t sekä Nornan ja Timosen uutiset.
[13]Vesikansa: Sinivalkoiseen … s. 431-432, US 6.4.1938, 21.5.1938 pk:t.
[14]US 15-17.6.1938, 14-18.7.1938.
[15]US 2.9.-15.11.1938, 8.1.1939. – RS on merkitty Rainer Sopaselle US:n nimimerkkikortistossa 1944-57, tosin vasta 1956.
[19] Tuoreita tutkimuksia Pekka Visuri – Eino Murtorinne: Hitlerin ja Stalinin kaupankäynti Suomesta 1939-40 ja Ohto Manninen – Raimo Salokangas: Vaikenematon valtiomahti.
[20] US 22.8.1939 ja 2.9.1939, s. 1; Etusivun uutiset 1938-1978.
