Sitä paitsi, tässä puhuu menneisyyden mies, kaikki oli ennen toisin. Mutta oikeasti, olen jo kauan ollut sitä mieltä, että julkinen – työelämä – ja yksityinen elämä on jotenkin yritettävä pitää erillään.
Näin jälkikäteen pitkässä työelämän ajassani ei ole juurikaan katumista; sen muuten elin vain kahdessa työpaikassa. Ja jos pitäisi uudelleen valita kaikista tuntemistani ja tuntemattomistakin ammateista, journalismi olisi varmaan yhä valintani. Kaikkeen muuhun verrattuna se on all round –homma – mikään inhimillinen ei todellakaan jää vieraaksi. Ja nyt myöhemmin on muistelemista.
Oikeastaan vain yksi asia elämän kokonaisuudessa on jäänyt painamaan mieltä: lasten kanssa olisi pitänyt viettää enemmän aikaa silloin kun se oli mahdollista. Tämä ajatus on sikäli väärin päin, että nykyisinhän kaikkinainen kiire on työelämän puhutuin elementti. Meilläkin oli kiire – kaikki on suhteellista -, mutta emme kai osanneet pitää siitä yhtä paljon meteliä. Hienoa on kuitenkin, että tämän päivän vanhemmat ja ilmeisesti myös toimittajat viettävät lastensa ja perheen kanssa enemmän tiedostettua aikaa kuin me aiemmat sukupolvet. Mitähän me teimme väärin? Vastaus jää auki.
Mutta siis journalistin yksityinen elämä? Nyt ja kaikkina aikoina? Ei ole helppoa elää sen kaiken mielenkiintoisuuden ja raadollisuuden keskellä. Ei ole helppoa tutkia, analysoida, kirjoittaa ja kuvata kaikkea sitä, mitä maailmassa tapahtuu joka päivä. Ja mennä työpäivän jälkeen kotiin ja alkaa elää muutamia tunteja yksityistä elämää. Itse uskon, että vaikka yksityisyyden saavuttaminen on mahdotonta, siihen tulee pyrkiä, eikä vain joskus, vaan joka päivä. Ei ole viisasta antaa ammatin muodostua henkilökohtaiseksi ominaisuudeksi.
”Ei ole viisasta antaa ammatin muodostua henkilökohtaiseksi ominaisuudeksi”.
Työmatkoilla olen aina kuvannut paljon. Tapa alkoi jo kesätoimittajuudesta, kun Uudessa Suomessa jutun yhteydessä julkaistusta kuvasta maksettiin kolme markkaa ja viisikymmentä penniä kappaleelta. Merkittävä tulonlisä! Ei ihme, että jutut olivat runsaasti kuvitettuja. – Valokuvat ovat jollakin kummalla tavalla osa yksityisyyttäni. Olen kuvitellut kuvaamisessani olevan kenties jotain geenipohjaista, olihan isoisäni 1900-luvun alkupuolen ammattivalokuvaaja ja isäni taidemaalari. Itse en osaa maalata paitsi seinää, mutta valokuvien sommitteluun olen, etenkin viime vuosina, kiinnostunut entistä enemmän. Ja digitaalinen kuvankäsittely on sittenkin jotain enemmän kuin askartelu pimiössä Seppo Saveksen ystävällisesti minulle muinoin luovuttaman käytetyn suurennuskoneen kanssa. Kuva-arkistoni ulottuu 1950-luvun lopulta – suurimmaksi osaksi skannattuna – tähän päivään.
Huomaan nykyisin katsovani mielelläni kuvia vanhoilta työmatkoilta. Siellä on monenlaisia kohteita. Henkilöitä on paljon, minulle vieraita ihmisiä muista maista, mutta paljon on myös tuttuja kollegoita suomalaisesta mediasta, siis matkatovereita. Usein meistä on myös joku ryhmäkuva. On elossa olevia ja on monia jo joukostamme poistuneita. Jälkimmäisten hahmoissa viivyn pisimpään. En mainitse nimiä, mutta he ovat tuttuja monille teistäkin. Vanhaa kollegaa voi kaivata todella paljon, ihmisenä eikä vain toimittajana.
Ja vielä muisto työelämän ja yksityisyyden rajalta. Meitä toimittajia oli taksissa matkalla Turkissa, vuosi oli kai 1975. Jossakin maaseudulla autossa alkoi tuntua palaneen käry. Ihmeteltiin, kunnes huomattiin, että tuli kyti minun pikkutakkini hihassa. Kipinä oli lentänyt kuljettajan tupakasta (hän muuten väitti olevansa koko Turkin vanhin taksikuski ja varmasti olikin). Autosta ulos nopeasti, mutta takkini hihaan oli ehtinyt palaa kymmensenttinen pyöreä reikä. Vaimolle oli kotona selittämistä. – Tapauksesta ei ole valokuvaa, kaukainen muisto vain.
Teksti: Jyrki Haikonen
Kuka?
Jyrki Haikonen on tehnyt pitkän uran Uudessa Suomessa, työvuosia lehdessä vuodesta 1959 alkaen 1985 saakka; kesätoimittaja, kotimaan-, kunnallis-, politiikan-, taloustoimittaja, varapäätoimittaja 1971, päätoimittaja 1976. Elinkeinoelämän Valtuuskunta EVA 1985 – 2000, johtaja ja varatoimitusjohtaja.
BLOGI-palsta on jäsenille tarkoitettu foorumi, jossa julkaistaan liiton jäsenten kirjoituksia. Jokainen kirjoittaja vastaa omasta tekstistään. Kirjoitukset eivät ole SSL:n kannanottoja. Aluksi blogeja julkaistaan kerran kuukaudessa.
