Suomalaisen Sanomalehtimiesliiton puheenjohtaja Maarit Tyrkkö ehdotti, että juuri eläkkeelle jääneenä voisin pohtia blogissa elämänmuutosta sekä pitkää uraa yliopisto- ja tiedeasioiden vaikuttamisviestinnän parissa. Työmoodi on kuitenkin vielä niin vahvasti päällä, että päätin käyttää tätä foorumia aiheeseen, joka on kovasti huolettanut viime aikoina. Samalla se on teema, joka koskettaa sekä toimittajia että tieteentekijöitä.

Häirintä, vihapuhe ja uhkailut ovat yhä enemmän niin toimittajien kuin tutkijoidenkin arkipäivää. Sosiaalisen median kanavilla satelee rapaa niskaan, sähköpostiin tulvii ikäviä viestejä, häirintäsoittoja pirisee puhelimessa ja pahimmillaan uhkaavat tilanteet voivat tulla kotiovelle tai työpaikalle saakka. 

Tiedonjulkistamisen neuvottelukunta tekee parin vuoden välein tutkijakunnalle kyselyitä työhön liittyvästä häirinnästä. Sen määrä on kasvanut, mutta ei vielä onneksi kovin jyrkästi. Eniten loanheittoa joutuvat kokemaan tieteentekijät, jotka tutkivat niin sanottuja arkoja aiheita: maahanmuuttoa, pakolaisuutta, rasismia, ympäristökysymyksiä. Mutta yllättävästi myös ravitsemukseen ja terveyteen liittyvät tutkimuskohteet herättävät joissakin kansalaisissa rajujakin intohimoja.  

Edellä mainitun kyselyn huolestuttavimmat tulokset liittyvät siihen, että ”poleemisten” aiheiden tutkijat ovat yhä arempia kertomaan tutkimuksistaan julkisuudessa. Liian monet tieteentekijät ovat joutuneet kokemaan sen, että medianäkyvyys on masinoinut tietyt piirit loanheittoon. Pitää olla aika kovapintainen tyyppi, että kestää tämän paineen. Paksunahkaisuutta voi kasvattaa, mutta kaikelle moskalle ei voi parkkiintua. Tiedän tutkijoita, jotka ovat saaneet tappouhkauksia. 

Tieteentekoon kuuluu tärkeänä osana yhteiskunnallinen vaikuttavuus. On erittäin suuri vahinko tutkimustyölle, tieteen julkisuudelle ja sitä kautta myös journalismille, jos tutkijat eivät enää uskalla esiintyä tutkitun tiedon pohjalta asiantuntijoina lehtien palstoilla tai tv-studioissa. Tässä kärsii totuus ja valeuutiset valtaavat alaa.

Margit Hara kirjoitti keväällä tällä foorumilla siitä, miten totuudelle on käynyt Yhdysvalloissa. Kansainvälisiltä kentiltä löytyy muitakin huolestuttavia, jopa karmeita esimerkkejä siitä, kuinka tutkijoiden ja toimittajien sananvapautta rajoitetaan, molempia ammattiryhmiä vainotaan, passitetaan vankilaan, tutkitun tiedon merkitystä väheksytään, joitakin tutkimusaloja on jopa kielletty.  

Tutkittuun tietoon pohjautuva asiantuntijuus on vahvasti kytköksissä tieteen vapauteen. On hyvin haitallista mennä sanomaan, että se ja se tieteenala tai tutkimuskohde on turha. Kukaan ei voi ennustaa, mille tiedolle on tarvetta vaikkapa kymmenen vuoden päästä. Koronakriisinkin aikana on huomattu, että muutamien vuosien takaiset, lyhytnäköiset rahoitusleikkaukset tekivät hallaa sellaisten alojen tutkimukselle, josta olisi ollut suuri hyöty juuri nyt.   

Sananvapaus ja tieteen vapaus eivät ole vain juhlapuheasia – niitä pitää vaalia arjen työssä.

Tutkijat ja toimittajat ovat paljolti samassa veneessä. Molemmat vaalivat sananvapautta ja puolustavat faktoihin pohjautuvaa tietoa. Tieteen vapautta ja sananvapautta pidetään kuitenkin liian usein itsestäänselvyyksinä ja niiden arvo huomataan vasta, kun niihin kohdistuu uhkia. Sananvapaus ja tieteen vapaus eivät ole vain juhlapuheasia – niitä pitää vaalia arjen työssä. Kun totuus kärsii, myös yhteiskunnallinen demokratia voi olla uhan alla. Tutkijat ja toimittajat ovat siis paljon vartijoina.

Helsingin yliopiston viestinnän professori Esa Väliverronen totesi haastattelussani kolmisen vuotta sitten: ”Jos tutkija ei käytä sananvapauttaan joku muu vie sen”. Samat sanat pätevät journalistiin. 

Se, että sananvapaus ja tutkittu tieto pysyvät arvossaan, on kiinni meistä kaikista. Siksi olen luvannut toitottaa näiden puolesta vielä aktiivityövuosien jälkeenkin.

Kuka?

Kirsti Sintonen jäi elokuun 2020 alusta eläkkeelle Professoriliiton ja Tieteentekijöiden liiton viestintäpäällikön ja Acatiimi-lehden päätoimittajan tehtävästä. Uudessa Suomessa hän oli opiskeluaikanaan kesätoimittajana ja valmistuttuaan valtiotieteiden maisteriksi 1987 hänet vakinaistettiin kotimaan uutisosaston toimittajaksi erikoisalueenaan koulutussektorin uutisseuranta. Hän sai Suomalaisen Sanomalehtimiesliiton Olli-palkinnon vuonna 2018.  Lue lisää Kirstistä Acatiimin haastattelusta.

BLOGI-palsta on jäsenille tarkoitettu foorumi, jossa julkaistaan liiton jäsenten kirjoituksia. Jokainen kirjoittaja vastaa omasta tekstistään. Kirjoitukset eivät ole SSL:n kannanottoja. Aluksi blogeja julkaistaan kerran kuukaudessa.