Pertti Nyberg (oik.) haastatteli Juha Kauppista torstaina 11.3. Sipoonkorvessa.

3 | 2021

VIDEO // Pertti Nyberg haastattelee Juha Kauppista

”Monimuotoisuus-kirjassa vieraillaan eri puolilla Suomea tutustumassa kasvien ja eläinten määrän muutoksiin tai jopa katoamisiin.”

Kirjan kirjoittaja Juha Kauppinen muistuttaa, että luonnon monimuotoisuus, biodiversiteetti ei ole vain tropiikin asia vaan se koskee kaikkia alueita maapallolla, myös Suomea.

Vein biologi, kirjailija-toimittaja Juha Kauppisen haastattelua varten Sipoonkorven kansallispuistoon. Hämeenlinnalainen Kauppinen tutustui alueeseen nyt ensimmäistä kertaa. Kevät on myöhässä ja maaliskuun puolivälin Sipoonkorpi näyttää hyvin talviselta mutta ehkä juuri siksi harvinaisen kauniilta.

Sipoonkorven kansallispuistolla on alueellisesti suuri merkitys mertsäluonnon monimuotoisuuden säilyttäjänä. Kansallispuiston perustamisesta on vain kymmenen vuotta mutta asutusta alueella on ollut satoja vuosia. Ruotsalaisia asukkaita tänne nykyisen Sipoon vanhimman kylän alueelle tuli ilmeisesti 1200-luvulla mutta jo sitä ennen täällä on ollut ilmeisesti Hämeestä tulleita asukkaita.

Teimme haastattelun pienen puoliksi jäätyneen puron yli menevällä sillalla, joten taustalla saattaa kuulua pientä veden pulputusta. Kun lajeja on syntynyt ja kuollut koko tuntemamme historian ajan, kysyin Juhalta muun muassa, miten nykyinen tilanne eroaa aiemmista ajoista. Halusin myös tietää, mitä meidän ihmisten pitäisi tehdä, jotta monimuotoisuus myös Suomessa säilyisi tulevillekin sukupolville.

Teksti: Pertti Nyberg

Sipoonkorven kansallispuistossa tehdyn videon on kuvannut ja editoinut Rauno Westerlund, videon pituus 18 minuuttia.

 


Jaa artikkeli
Takaisin etusivulle