12 | 2019

PUHEENJOHTAJAN PALSTA: Aika Kiittää

Päivät, viikot ja kuukaudet kiitävät – on siis aika kiittää.

Kiitos joulutervehdyksistä, muun muassa Turun joulukortista. Sen lähetti jäsenemme Pia Hanttu-Kiskonen.

Kortissa oli kaksi hänen ottamaansa kuvaa ja tekstit: ”Teatterisilta on koristeltu Amélien teeman mukaisesti pienine Eiffel-torneineen.” ja ”Kuvassa Tuomiokirkon joulukuusi, se pystytettiin ja valaistiin lähes samoihin aikoihin, kun ajoimme siitä ohi Turun kulttuurimatkalla 30.11.2019.” Kiitos Pia ja kiitos retkeläiset sekä kiitokset Turun Sanomia meille esitelleelle Kari Vainiolle.

Kiitos myös kaikille SSL:n jäsenille ja johtokunnalle tästä vuodesta!

Edelleen kiitos asiantuntijoille, jotka ovat olleet mukana Mediapiirissä – aiheena keväällä  Terveysjournalismi ja syksyllä Uutissisältöjä 24/7- liikkuvan kuvan liikkuva tulevaisuus. Sekä kevätretkemme onnistumisesta vastanneille Kotkan pojille eli puutarhuri Heikki Laaksoselle ja toimittaja Antero Kekkoselle.

Kiitos myös klarinetisti Kari Kriikulle, joka johdatti meidät Helsingin Musiikkitalossa Kaikkien aikojen musiikkia -tapahtuman pariin sekä Johannes Koromalle ja Uuden Päivän Rahastolle yhteistyöstä Uusi Suomi 100-vuotta juhlaseminaarin järjestelyissä.

Arkkiatri Risto Pelkonen antoi joululahjaksi kirjansa ”Kohtalon voimaa – elämää Tuohelassa”. Kuva MT.

Ja vielä yksityiset kiitokset arkkiatri Risto Pelkoselle uudesta Tuohelan väestä kertovasta kirjasta ”Kohtalon voimaa, elämää Tuohelassa” (Metsäkustannus 2018). Kun sitä lukee, saa lomaa hektisestä menosta ja voi rauhoittua menneen maailman tarinoihin, humoristisiin tapahtumiin, joista arkkiatri itse kurkistelee. Kirja kertoo kaarnahahmoista, joita Risto Pelkonen ryhtyi veistelemään lastenlastensa iloksi. Vähitellen hahmot saivat nimet, luonteet, elämäntarinan ja yhteisön – kuvitteellisen Tuohelan kylän 1950-luvun nostalgisessa, mutta kipeistä vaiheista toipuvassa, uutta aikaa kohti kulkevassa Suomessa.

Kiitos, kiitos, kiitos!

Sitten lyhyesti tulevasta, Suometar-päiväksi on valmistumassa filosofian lisensiaatti, lehdistöneuvos Jyrki Vesikansan suururakasta ensimmäinen vaihe eli ns. monistekirja ”Sota, säännöstely ja suvantokausi. Uuden Suomen vaiheita 1939-1956”. Se julkaistaan Suomalaisen Sanomalehtimiesliiton julkaisusarjassa B:2. Siinä tapahtumat on jaettu kahteen pääosaan: I Sodan ja säännöstelyn varjossa (1939-49) ja II US:n levikki laskee – HS kasvaa yhä (1949-56). Teosta on saatavilla Suometar-päivässä 9.1. 10 euron omakustannushintaan, joten kannattaa varata mukaan hieman käteistä. Lisää kirjasta, kun ensimmäiset kappaleet on saatu uunista ulos.

*** HYVÄÄ UUTTA VUOTTA 2020 – tehdään siitä yhdessä kiinnostava matka! ***

Maarit Tyrkkö


Jaa artikkeli
Takaisin etusivulle