Netti ja klikkaukset koituivat talousjournalismin tuhoksi. Näin kuulee väitettävän. Mutta onko se totta?

Helsingin Sanomien yhdessä Sitran, EK:n ja WWF:n kanssa helmikuun puolivälissä järjestämä ympäristövaalitentti oli positiivinen poikkeus vaalikeskustelussa. Puhuttiin politiikan substanssista.

Pitkään journalismi uskoi faktoihin – kunnes kaikki muuttui. Miksi meidän on hankala sietää tiedon epävarmuutta?

Kansakunta ja valtio rakentavat tulevaisuuttaan käymällä läpi menneitä kohtaloita ja ratkaisuja. Pehr Evind Svinhufvudin muisto on merkittävä, kun pohditaan Suomen valtiollista itsenäisyyttä, oikeusvaltiota ja kansanvaltaa. Risto Ryti on ajankohtainen meneillään olevan turvallisuuspolitiikan Nato-käännöksen takia. Hänen kokemuksestaan on apua myös kestävän taloudellisen pohjan rakentamisessa.

Syyskuun lopun kaksi megauutista: Venäjän liikekannallepano ja Fortumin kaikkien aikojen ennätystappiot Saksasta saivat minut pohtimaan yksittäisiä sanavalintoja mediassa. Voiko mediassa sanoa, että Venäjän presidentti Vladimir Putin puhuu ”paskaa”? Ja olisiko Fortumin toimitusjohtajan, Markus Rauramon pitänyt pyytää Uniper-seikkailua yksiselitteisesti anteeksi, eikä tyytyä vain ”harmittelemaan”?

Lukeminen oli alusta saakka intohimo. Hyvinä vuosina isä tilasi Keskipohjanmaan tai peräti oululaisen Kalevan, ne olivat ensikosketuksia journalismiin, vaikka sanaa en vielä tuntenut. Nykytilanteessa journalismin ihanteet auttavat pitämään esillä totuuden merkitystä.

On kaksi asiaa, jotka voimme toivoa jättävämme lapsillemme – siivet sekä juuret. Kun jäin eläkkeelle, innostuin tallettamaan jälkipolville muistoja työvuosistani. Vauhtiin päästyäni tallensin myös sukuni vaiheet.